Eläinlääkäri
Anna Rantanen
Olen porilainen, ensimmäiseltä ammatiltani tietotekniikan insinööri. Työskentelin ohjelmointitöissä Ulvilassa kymmenen vuoden ajan, mutta ala ei kuitenkaan tuntunut omalta. Kipinän eläinlääkärin työhön sain, kun oma koirani sairastui ja jouduin sen kanssa käymään Helsingissä asti tutkimuksissa.
Aloitin eläinlääkäriopinnot 2010 Helsingin yliopistossa. Opiskelujen aikana työskentelin lehmien keinosiementäjänä kolmena kesänä ja syys- sekä joululomilla. Siementäjänä pääsin ajelemaan ympäri maakuntia ja tapaamaan ihania maitotilallisia sekä sympaattisia lehmiä! Eläinlääkärin oikeudet sain vuonna 2015, jonka jälkeen tein kunnaneläinlääkärin töitä Porin kaupungilla kahden kesän ja syys- sekä joululoman aikana. Tein myös vuoden sijaisuuden valvontaeläinlääkärinä Porin kaupungin yhteistoiminta-alueella. Valmistuin 2017 kesäkuussa.
Syksyllä 2017 hyppäsin mukaan kauan haaveilemaani pieneläinpraktiikka Lemmikkiaittaan. Opiskelujen aikana minulle selvisi, että haluan hoitaa pieneläimiä. Olen aina ollut kiinnostunut käsillä tekemisestä, joten hammashoidot sekä leikkaukset ovat lähellä sydäntäni.
Parasta työssäni onkin nimenomaan hammashoitojen tekeminen; se on tarkkuutta ja sorminäppäryyttä vaativaa hommaa – ja todella mielenkiintoista! Olen lisäkouluttautunut erityisesti juuri hammashoitojen (ja anestesian) osalta, ja aion syventyä siihen myös tulevaisuudessa. Lemmikkien hampaiden hoito on tärkeä osa lemmikin terveyttä ja olen iloinen, että voin tehdä kattavia ja tarkkoja hammastutkimuksia palvellen juuri tätä. Koiran tai kissan suun ei kuulut haista: jos haisee, tule näyttämään!
Meillä kotona asuu minun ja mieheni lisäksi miehen saksanseisoja Aake. Työasioiden nollaukseen harrastan itse käsitöiden tekoa, kudon sukkia ja väkerrän hopeaketjuja.
Palvelen suomen lisäksi englanniksi.
Kiperät kysymykset Annalle
Lempielokuvasi ja/tai -kirjasi?
Lempikirjoja Reijo Mäen Vares-kirjat
Mikä eläin olisit ja miksi?
Saukko, saisin ja osaisin uida sulavasti vedessä
Mikä oli lapsuutesi unelma-ammatti?
Nyrkkeilijä ja poliisi
Mikä on lempipaikkasi maailmassa?
Uima-allas
Jos olisit supersankari, mikä olisi supervoimasi?
Ajatusten lukeminen
Mitä harrastat?
Uinti ja pyöräily on vienyt sydämen, triathlonista haaveilen
Mihin matkustaisit aikakoneella?
Kasarille!
Ruokabravuurisi?
Brie-leipäbowl
Eläinlääkäri
Jenni Varjonmaa
Valmistuin eläinlääkäriksi vuonna 2017, ja Lemmikkiaitassa olen työskennellyt vuodesta 2020. Olen taustaltani hevostyttö, joten eläinlääkärin ammatti vaikutti sopivalta – ja tässä sitä ollaan!
Haluan varmistaa, että tarjoamani hoito perustuu aina uusimpaan tietoon, ja olenkin käynyt koulutuksissa vuosittain valmistumiseni jälkeen. Kuulun Suomen eläinlääkäriliittoon ja Suomen Eläinlääkäripraktikoiden yhdistykseen.
Alalla ilahduttaa, kuinka nopeasti etenkin kissojen hoito ja yleinen tietämys kissoista lisääntyy. Suosittelenkin kaikkia kissoista kiinnostuneita seuraamaan esimerkiksi somessa eläinlääkäreitä ja eläinsuojeluyhdistyksiä, jotka jakavat hyödyllistä tietoa eteenpäin.
Palvelen suomen lisäksi englanniksi ja ymmärrän myös viroa.
Kiperät kysymykset Jennille
Lempielokuvasi ja/tai -kirjasi?
Harry Potter
Mitä harrastat?
Puutarhanhoitoa ja muuta hyötyliikuntaa
Mihin matkustaisit aikakoneella?
50-luvulle
Ruokabravuurisi?
Leivonta
Eläinlääkäri
Juulia Hietanen
Aloitin työskentelyn Lemmikkiaitassa syksyllä 2020 ja virallisesti valmistuin eläinlääkäriksi vuonna 2021. Alalle minut veti eläinrakkauden lisäksi kiinnostus lääketiedettä kohtaan.
Minua kiinnostavat erityisesti sisätaudit sekä diagnostinen kuvantaminen, ja olen Suomen Eläinlääkäriliiton jäsen. Työssäni nautin etenkin siitä, ettei yksikään päivä ole samanlainen ja aina oppii jotakin uutta. Myös ihanat asiakkaat ja kollegat tekevät työstä mielekkäämpää!
Perheeseeni kuuluu nelijalkaisia ystäviä – landseer-koira sekä kolme kissaa: kaksi maatiasta ja singapura. Vapaa-ajallani suuntaankin mieluiten lenkkipoluille koirani kanssa.
Palvelen suomen lisäksi englanniksi.
Kiperät kysymykset Juulialle
Lempielokuvasi ja/tai -kirjasi?
Elokuva: Koskemattomat (Intouchables)
Kirja: Sinä päivänä – David Nicholls
Mikä eläin olisit ja miksi?
Me Naisten testin mukaan laulujoutsen. Perustelut jäivät vähän epäselviksi.
Mikä oli lapsuutesi unelma-ammatti?
Eläinlääkäri tai jokin muu eläimiin liittyvä työ
Mikä on lempipaikkasi maailmassa?
Oma koti
Jos olisit supersankari, mikä olisi supervoimasi?
Lentäminen
Mitä harrastat?
Koiran kanssa lenkkeily
Mihin matkustaisit aikakoneella?
Tulevaisuuteen, olisi mielenkiintoista nähdä, miten teknologia on kehittynyt
Ruokabravuurisi?
Nopeat laatikkoruoat